Viimeinen ihminen

Jyväskylän kaupunginteatterissa sai 26.2. ensi-iltansa Viimeinen ihminen. Näytelmä koostuu kahdesta erillisestä tarinasta, joita yhdistävät teemat ja kirjoittajien yhteys toisiinsa. Henkiin heräävät Bram Stokerin Dracula ja Mary Shelleyn The Last Man. Näiden pohjalta näytelmän on käsikirjoittanut Seppo Parkkinen. Kyseessä on kantaesitys, ja sen on ohjannut Maiju Sallas. Lavalla nähdään Anneli Karppinen, Jouni Salo ja Miko Petteri Jaakkola.

Miko Petteri Jaakkola, Anneli Karppinen ja Jouni Salo.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytöksiä on ehtinyt olla muutama, mutta päällekkäisyyksien ja aikatauluongelmien vuoksi pääsin itse paikalle vasta toissapäivänä, lauantaina. Esitys kyllä kiinnosti kovasti, etenkin kun sain esimakua päästessäni seuraamaan harkoissa sen valmistumista.

Viimeinen ihminen alkaa prologilla teatterin ala-aulassa. Mary Shelley (Anneli Karppinen) saapuu luoksemme kertoakseen hieman työstään kirjailijana. Kävin katsomassa näytelmän Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä, joten Shelley oli hyvin ajassa kiinni puhuessaan siitä, millaista on olla nuori naiskirjailija miesten maailmassa.

Miko Petteri Jaakkola.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytelmän molemmat tarinat on toteutettu hyvin kiehtovasti. Maiju Sallaksen ohjaus on tiivis ja pitää katsojan otteessaan. Koko aikaa ei tarvitse tapahtua kovinkaan paljon, mutta jännite pysyy yllä vaivattomasti. Kauhu ei suinkaan ole vain kauheiden asioiden näyttämistä, vaan myös niiden näyttämättä jättämistä. Uhan kerrottua läsnäoloa. Näytelmän henkilöiden reaktioihin reagoimista. Henkilöt elävät kuvitteellisissa maailmoissaan, jotka kuitenkin koostuvat pääosin reaalimaailman elementeistä. Mielenkiintoinen yksityskohta on sekin, että sama näyttelijä esittää sekä pahaa edustavaa Draculaa että häntä jahtaavaa, hyvään pyrkivää van Helsingiä.

Anneli Karppinen ja Jouni Salo.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kaikki näyttelijät laittavat itsensä likoon heittäytyessään useisiin rooleihinsa, ja osaavaa tekemistä on ilo katsoa. Anneli Karppinen eläytyy muuntumiskykyisesti niin kirjailijaksi, menneen ajan nuoreksi naiseksi, lady Machbethiksi kuin herttuattareksikin. Hänen rooleistaan löytyy lämpöä, kainoutta, ylhäisyyttä, mielipuolisuutta - mitä vain aina tarpeen mukaan. Aivan erityisesti pidin hänen roolistaan Mary Shelleynä, joka tarkastelee kirjoittamaansa maailmaa. Shelleyn kirjailijakollegana, Bram Stokerina, nähdään Miko Petteri Jaakkola. Hän on myös nuoren miehen rooleissa kummassakin tarinassa, tehden taitavasti kaksi erilaista hahmoa. Erityisesti Jaakkola pääsee esiin toisella puoliajalla kuvastaessaan kouriintuntuvasti niin epätoivoa kuin selviytymistahtoakin epätodellisessa tilanteessa. Myös Jouni Salolla on erilaisia rooleja Draculasta van Helsingiin ja nuoresta miehestä hirmuhallitsijaan. Hän kuvastaa näitä hahmojaan hyvin erilaisina ja aina uskottavina.

Miko Petteri Jaakkola ja Jouni Salo.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Henkilöhahmojen ulkoiseen olemukseen liittyy olennaisesti puvustus, jonka on suunnitellut Tellervo Syrjäkari. Puvut ovatkin erityinen ilo silmälle; kauniita, omaa aikakauttaan kuvastavia, monissa mielenkiintoisia yksityiskohtia. Hahmojen ulkoista olemusta täydentävät kampaukset ja maskeeraukset, jotka on suunnitellut Suvi Taipale.

Anneli Karppinen.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näyttämön visuaalisesta ilmeestä on vastannut useampi suunnittelija, joiden työt limittyvät erottamattomasti toisiinsa. Annina Nevantauksen lavastussuunnittelu, Jonna Rautalan valosuunnittelu sekä Tuukka Toijanniemen suunnittelemat videot ja projisoinnit toimivat vaikuttavana kokonaisuutena. Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla näyttämö on usein osin varsin hämärä, jolloin valosuunnittelulla on suuri merkitys siinä, mitä ja miten näytetään. Lavastus koostuu elementeistä, joita käytetään tarpeen mukaan monissa eri yhteyksissä. Iso merkitys on suurilla verhoilla, joihin myös heijastetaan videoita ja projisointeja.

Tuukka Toijanniemen suunnittelemat äänet luovat osaltaan olennaisesti tiloja, tunnelmia ja tapahtumapaikkoja sekä kuljettavat tarinaa. Näytelmässä käytetään myös tallennettuja äänirooleja, mikä laventaa kerrontaa.

Jouni Salo ja Miko Petteri Jaakkola.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näytelmästä löytyy useita liityntäkohtia nykyaikaan. Tuhoa tekevä pandemia. Luonnonmullistukset. Pakolaisuus kestämättömistä olosuhteista. Yksilöiden selviämistaistelu maailman mullistuessa. Voimiaan surutta käyttävä valtahahmo, joka pyrkii laajentamaan reviiriään muita vahingoittaen. Nämä on aikoinaan kirjoitettu kauhutarinoiden elementeiksi, mutta ne ovat olleet totta historiassa ja ne ovat totta nykyaikana. Mukana on kuitenkin myös rakkautta, pyrkimystä hyvään sekä voimakasta elämäntahtoa.

Jouni Salo.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Viimeinen ihminen on mielenkiintoinen, omaperäinen näytelmä, josta ei jännitettä puutu. Pienen näyttämön intiimiys ja asioiden tuleminen lähelle toimii tässä loistavasti. Esityksiä on vain kuluvan kevään ajan 7.5. saakka, joten kannattaa pitää ripeästi huoli että ehtii näkemään tämän!

Viimeinen ihminen Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)