Hiirenloukku

Maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä, Agatha Christien kirjoittama murhamysteeri Hiirenloukku nähdään Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Ensi-ilta oli tänään lauantaina 24.9. Omista syistäni en ensi-iltaan päässyt, joten tämä juttu on kirjoitettu edellisen päivän ennakkonäytöksen perusteella.

Etualalla Saara Jokiaho (neiti Casewell) ja Miko Petteri Jaakkola (Christopher Wren). Takana Sami Ulmanen (Giles Ralston), Anna-Maija Oka (Mollie Ralston) ja Markus Virtanen (ylikonstaapeli Trotter).
Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän rakenteessa on viehättävää vanhanaikaista vaan ei vanhentunutta jämäkkyyttä ja selkeyttä. Esityksen alkaessa tutustutaan tapahtumapaikkaan. Roolihenkilöt tuodaan lavalle ja esitellään. Tapahtumat etenevät kronologisesti selkeään päätepisteeseen. Kukin näyttelijä tekee yhden roolin. Lavastus pysyy koko esityksen ajan samana. Mitään kikkailua ei tarvita. Ajalle immuuni, vahva teksti ja hieno näyttelijäntyö hyvissä puitteissa pitävät katsojan otteessaan napakasti. Ja ainakaan minä en arvannut "kuka sen teki" ennen kuin se näytelmässä paljastettiin.

Hiirenloukun ohjaajan Anssi Valtosen ihmisläheinen henkilöohjaus pääsee oikeuksiinsa karrikoitujen mutta uskottavien, erilaisten roolihahmojen myötä. Jännitettä rakennetaan taitavasti kerrontaa rytmittäen - pienillä tauoilla, asemoinneilla, äänenpainoilla on merkityksensä. Epäilysten leviämistä henkilöiden joukossa ilmaistaan vaivihkaisin katsein, kummastunein ilmein, päätä pois kääntäen, yhdessä pohtien. Kehen voi luottaa, ketä pitää varoa, kuka kyseenalaistaa mitäkin. Miksi joku henkilö reagoi johonkin asiaan siten kuin reagoi? Tarina kulkee tiiviisti, sujuvasti, pysähtelemättä mutta myös liikaa kiirehtimättä, jotta tilanteet saavat kehkeytyä kunnolla.

Piia Mannisenmäki (rouva Boyle) ja Hannu Lintukoski (majuri Metcalf).
Kuva: Jiri Halttunen

Näyttelijät tekevät Valtosen ohjauksessa erittäin hyvää työtä. Tapahtumapaikkana olevaa Monkswellin kartanon täysihoitolaa pyörittää nuoripari Mollie ja Giles Ralston. Anna-Maija Oka Mollie Ralstonina on näpäkkä, reipas, tarmokas emäntä, jonka ilmeet kertovat paljon. Sami Ulmanen Giles Ralstonina piirtää vain hieman säröilevän herrasmieskuvan hyvästä aviomiehestä ja isännästä. Saara Jokiahon neiti Casewell on pinnaltaan viileä, selvästi itsekseen pärjäämään tottunut nainen, josta näkee että pinnan alla kuohuu. Miko Petteri Jaakkola tekee hilpeän, energisen roolityön omalaatuisena Christopher Wreninä, varastaen välillä show'n ja saaden yleisön nauramaan edesottamuksilleen. Asko Vaarala eläytyy onnistuneen lipevästi herra Paravicinin arvoitukselliseen olemukseen. Markus Virtanen on charmikas ja poikamainen ylikonstaapeli Trotter, joka tutkii ja touhuaa pontevasti. Piia Mannisenmäellä on herkullinen rooli rouva Boylena, jota voisi kuvata sanoilla "ikävä ihminen" - tätä Mannisenmäki ilmentää riemukkaan monin tavoin. Hannu Lintukoski majuri Metcalfena on ryhdikäs, kiltti, toimintavalmis mies, väläyttäen aina välillä huumoriaan.

Hiirenloukun lavastuksen ja puvustuksen on suunnitellut Karmo Mende. Maskeeraukset ja kampaukset ovat Suvi Taipaleen käsialaa. Näissä kaikissa näkyy kauniisti ja realistisesti 50-luvun ajankuva. Esimerkiksi projisointeja ei käytetä - ei niitä silloin ennenkään ollut - vaan kaikki on konkreettista. Visuaalinen kokonaisuus on rauhallinen ja sitä on ilo tarkastella. Tähän kokonaisuuteen liittyy toki olennaisesti Japo Granlundin suunnittelema valaistus. Valoja käytetään muuhun ajankuvaan sopien hyvin hienovaraisesti ja harkitusti - valaistus on pitkälti stabiili, mutta muutamissa kohdissa himmentämisellä, pimentämisellä, kirkastamisella ja valon värin muuttamisella saadaan paljon aikaan.

Etualalla Asko Vaarala (herra Paravicini), taustalla Sami Ulmanen (Giles Ralston) ja Anna-Maija Oka (Mollie Ralston).
Kuva: Jiri Halttunen

Myös äänisuunnittelu - jonka on tehnyt Lauri Malin - on toteutettu pidättyväisesti. Olennaisesti lavan tapahtumiin liittyvien äänien - kuten ovikellon soimisen - lisäksi tehosteääniä on "annosteltu" tarkoin. Tyylikäs, toimiva ratkaisu, jolla luodaan osaltaan jännitettä tapahtumiin.

Näytelmän äänimaailmaan liittyy sekin yksityiskohta, että nykyaikaan nähden poikkeuksellisesti mikkejä ei käytetä - ei niitäkään silloin 50-luvulla ollut. Henkilökuntaennakossa istuin tarkoituksellisesti paljon taempana kuin useimmiten - yleensä tykkään asemoitua riveille 3-5. Tuolla kertaa olin rivillä 12. Näyttelijöiden puhe kuului sinnekin riittävän hyvin. Joidenkin äänenkäyttö on toki selkeämpää kuin toisten - Hannu Lintukoski ainakin artikuloi niin että aina kuului!

Yleisö sen sijaan ei aina auttanut asiaa - eväitä rouskuteltiin ja rapisteltiin. Eri puolilta katsomoa kuului muutaman kerran myös puhelimen ääniä, vaikka vaimentamisesta muistutti alussa itse Agatha Christie.

Markus Virtanen (ylikonstaapeli Trotter).
Kuva: Jiri Halttunen

Esityksessä seuranani oli parisuhdemies. Hän piti tarinaa hyvin tunnistettavasti Christien mysteerinä, josta ei tosiaan arvannut loppuratkaisua. Yleisö eli jännittyneesti mukana, nauroi välillä ääneen ja antoi innokkaat loppuaplodit kannustushuutoineen.

Hiirenloukku on syystäkin klassikko, jota on esitetty vuosikymmenestä toiseen pitkin maailmaa. Teksti on intensiivinen, henkilöhahmot kiinnostavia, tarinankerronta niin taitavaa kuin se alansa mestarilla voi olla! Toteutus kiehtoo katsojan mukaan eläytymään, jännittämään, pohtimaan, ehkä hämmentymään ja erehtymäänkin - kunnes lopulta tiedämme kuka sen teki. Ja vaikka kyse on murhamysteeristä, mukana on runsaasti myös huumoria - eihän kuolema naurata, mutta elävät ihmiset kyllä.

Anna-Maija Oka (Mollie Ralston) ja Sami Ulmanen (Giles Ralston).
Kuva: Jiri Halttunen

Alusta asti on ollut perinne, että Hiirenloukun nähneet eivät kerro kuka oli murhaaja - ei pilata toisten iloa. Näytelmän nähtyänne muistakaa siis olla hiljaa kuin hiiret siltä osin.

Hiirenloukku Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

Ps. Torstaina 6.10.2022 on näytelmän juhlapäivä - silloin tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta kun näytelmä sai kantaesitysensi-iltansa Nottinghamissa! Saman vuoden marraskuussa se siirrettiin Lontooseen ja siellä sitä on esitetty keskeytyksettä - paitsi koronan aikaan. 70 vuoden kunniaksi myös Jyväskylän kaupunginteatterissa on juhlanäytös kyseisenä päivänä.

---