Elina, Anneli, Leena ja Parit

Vuorossa on Parit-näytelmän 3. valmistava harjoitus. Aikaa ensi-iltaan on tällöin yksi viikko ja kaksi päivää. Ennen harjoituksen alkua sain jututtaa Pareissa näytteleviä Elina Saarelaa ja Anneli Karppista.

Elina ja Anneli

Elina ja Anneli näyttelevät samaa henkilöä, Parien päähenkilö Leenaa; Elina näyttelee nuorta Leena Tuovista, Anneli vanhaa Leena Grahnia. Suurin osa näytelmästä tapahtuu Leenan ollessa nuori. Miten yhteinen roolihahmo syntyy? Anneli ja Elina ovat seuranneet toinen toistensa harjoituksia ja esimerkiksi napanneet joitakin Leenan eleitä yhteisiksi. Maskituolissa he ovat myös keskustelleet asiasta, mutta muuten yhteiseen työhön ei ole ollut paljon aikaa.

Elina Saarela (Leena Tuovinen) ja Hannu Lintukoski (Alfred Grahn).
Kuva: Jiri Halttunen

Ylipäätään Leena on rakentunut Elinan mukaan aika pitkälti siitä, millainen tunnekuljetus Leenalla on kaiken keskellä. Leena on teini-ikäisenä ailahtelevainen ja hänen elämässään on monta kriisiä päällekkäin, isoja murroskausia. Kuten Anneli vahvistaa: lyhyessä ajassa tapahtuu paljon hirveitä asioita, joita nuori Leena joutuu kohtaamaan parhaansa mukaan. Elina kertoo myös, että aluksi hän on yrittänyt tehdä joitakin eleitä ikään kuin ulkoa sisälle, mutta nopeasti rooli lähti muotoutumaan sen mukaan, mikä on kunkin kohtauksen tunnesisältö. Anneli täydentää, että riippuu tilanteesta, miten Leena kenellekin ihmiselle esiintyy ja esittää asioita. Leena joutuu hyvin nuorena aikuistumaan, mikä Elinan mukaan näkyy muun muassa siinä, että hän varsin varhaisessa elämänvaiheessa alkaa pitämään muista huolta. Leenan kokemukset näkyvät myös hänen uravalinnassaan. Anneli toteaa, että Elina on tehnyt Leenan rooliin suurimman työn - hänen "harmaapäänsä" on paljon pienemmässä osassa.

Roolissa Elina on kokenut haastavaksi rakenteen, jossa pitää pystyä unohtamaan aikahypyt. Elinan mukaan mehukasta on se, että tapahtumia on paljon, ja "saa tehdä roolihahmolle pitkän kaaren, jossa on mukana erilaisia vaiheita - aina niin ei ole". Elina kiittelee myös sitä, että kun näytelmän taustalla on romaani, ei tarvitse itse yrittää keksiä mitä hahmo ajattelee, vaan romaanista saa todella paljon irti Leenan ajatusmaailmaa, motiiveja ym. Toki mukaan tulee omaa tulkintaa, mutta silti on aina romaaniteksti mihin palata tarvittaessa. Elina sanoo: "Nautin näyttelijänä kohtausten ajatusmaailman ratkomisesta, mutta näytelmätekstit ovat usein vähäsanaisia tiivistymiä tapahtumista. Siksi oli mukavaa vaihtelua työskennellä proosallisentekstin pohjalta, jonka sanamäärä itsessään on jo laveampi." Anneli jatkaa, että Pirjo Hassinen kirjoittaa niin täyteläistä, täyteen pakattua tekstiä, että siinä on todella paljon asiaa, ihmisiä, tapahtumia... Näytelmää varten on pitänyt tehdä paljon karsintaa.

Anneli Karppinen (Leena Grahn).
Kuva: Jiri Halttunen

Tekstin viehättävyyttä Anneli kommentoi näin: "minusta on hienoa että tämä on paikallinen - vihdoinkin paikallista kulttuuria ja lähihistoriaa!" Anneli kertoo myös omista lapsuuskokemuksistaan; lapsena hänellä oli hoitajana Aino, joka oli ollut Kinkomaan tuberkuloosisairaalassa sairaanhoitajana. Myös Annelin kotipaikkakunnalla oli tuberkuloosisairaala, joka oli lapsen mielestä hyvin jännä paikka. Näin teksti kietoutuu Annelin omiin muistoihin. Elina jatkaa, että teksti voi herättää paljon muistoja paikallisissa. Työryhmässä on kuulema myös puhuttu siitä, miten yllättävän ajankohtainen teksti on; onhan siinä tärkeinä teemoina mm. leviävä hengitystieinfektio sekä liikekannallepano itänaapurissa. Elina kertoo myös, että hänen mummullaan on ollut tuberkuloosi ja tämä on viettänyt kuusi vuotta parantolassa - eli yhtymäkohtia löytyy. Anneli ja Elina puhuvat siitä, miten viehättävää on kun teksti kiinnittyy paikkoihin ja tapahtumiin joista monilla on omia muistoja - se on ihan eri asia kuin johonkin kuvitteelliseen paikkaan ja aikaan sijoittuva tarina. Elina kertoo myös, että häntä tekstissä kiinnostaa ylisukupolvisuus; mitä me ihmiset kannamme mukanamme sukupolvien ketjussa, mitä kaikkea periytyy kolmen-neljän sukupolven yli, tietoisesti ja tiedostamatta. Elinan mukaan teksti on todella täyteläinen. Tärkeä teema on rakkaus, rakastamisen eri muodot. Anneli mainitsee myös sen, että on rikkaus kun näytelmässä on monia eri roolihahmoja - vaikka se toisaalta aiheuttaakin monia pikaisia vaihtoja näyttelijöiden muuntautuessa hetkessä roolista toiseen.

Harjoitusprosessi on edennyt ihan hyvin, joskin sen ajalle on osunut myös sairasteluita - Anneli toteaa, että niihin on jo totuttu, vaikka ne hieman hidastavatkin. Tilanne on kuitenkin paljon parempi kuin silloin, kun piti harjoitella maskit päässä. Anneli sanoo "minusta on aivan ihanaa kun Sakari [ohjaaja Sakari Hokkanen] ajattelee 'teatteriksi'. Hänellä on kokeneen ja monenlaisia teoksia ohjanneen ammattilaisen draamantaju siitä, mikä toimii isolla taikka pienellä näyttämöllä; miten isosti ja selkeästi asiat ja tilanteet täytyy näytellä ja tuoda esille, jotta sanoma, juoni, henkilöt sekä seurattava tarina välittyvät selväpiirteisesti katsojalle - ettei katsojan tarvitse ihmetellä tapahtumien, paikkojen tai useiden eri hahmojen jäädessä selkiytymättä. Sakarilla on hyvä näkemys tähän; syvä kunnioitus että asia välittyy selkeästi yleisölle joka esityksen ensikertaa katsoo. Varsinkin tämän Parit-tarinan aikahyppäykset, henkilöiden suhteet ja tapahtumat vaativat mielestäni juurikin näin selkeää ohjausta." Elina jatkaa: "meillä on ollut hauskaa treeneissä, mikä sekään ei ole itsestäänselvyys. Saken ohjaamisessa on mukana leikkisyyttä. Hän luottaa näyttämöön ja näyttelijöihin sekä teatterin keinoihin luoda eri maailmoja, tyylilajeja ja ilmaisua."

Asko Vaarala (Werner Grahn) ja Elina Saarela (Leena Tuovinen).
Kuva: Jiri Halttunen

Anneli ottaa esiin myös näytelmän projisoinneissa käytetyt vanhat valokuvat - miten elävöittävää on, kun voi oikeasti katsoa tuttuja lähimaisemia, joskin eri näkökulmasta ja aikakaudelta. Mikä kuva on mistäkin kohtaa, millainen rakennus jossain on ennen ollut, mitä on purettu, mikä kenties on edelleen samaa. "Ihanaa paikallisuutta ihmisiltä kerättyjen aitojen kuvien kautta."

Entä kenen ainakin kannattaa tulla katsomaan Parit-näytelmä? Elina toteaa, että "näiden puheiden jälkeen ainakin paikallisten!" Hän jatkaa: "Tämä on tosi kaunis teos, epookki on kaunista - vaikka nykyaikaakin on mukana. Kauneutta ihailevien kannattaa siis tulla." Anneli täydentää: "Pirjo Hassisen fanien kannattaa tulla. Tämä on lähihistoriaa, ei näistä tapahtumista niin kauaa ole - voi seurata miten ajat ja paikat ovat muuttuneet." Yhteisesti Anneli ja Elina pohtivat, että Parit sopii heille, jotka tykkäävät seurata tarinaa, voimakkaita tunteita ja suhteita. "Tämä on tarinallinen näytelmä, eikä liian kryptinen - voi vain nojata taakse ja antaa tarinan vyöryä".

Harjoitus

Haastattelun jälkeen olen hyvinkin hyvissä ajoin katsomossa. Lavamiehet tekevät töitään, valosuunnittelija testailee valoja. Näyttelijät ovat vielä pukeutumassa ja maskissa. Pikkuhiljaa porukka kokoontuu lavalle soundcheckiä varten; siinä lauletaan näytelmässä kuultava Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Kauniisti soi.

Läpimeno starttaa ajallaan, tapahtumat lähtevät etenemään.

Eräässä kohtauksessa sairaanhoitaja hoitaa Leenan satuttamaa poskea. Vaikka muut näyttelijät tunnistan eri rooleissaan, tätä hoitajaa en. Kysyin väliajalla ohjaaja Sakari Hokkaselta, kuka hoitajaa näyttelee. Sakke kertoo, että kyseessä on maskeeraaja, joka siinä lavalla tekee poskeen halutunlaisen rupimuodostelman. Kätevää! "Jos et voi peittää sitä, käytä sitä." Leena ei tuossa kohtaa oikein voi poistua lavalta maskeerattavaksi, mutta tällaisena kohtaus oli ainakin minulle erittäin luonteva osa tapahtumien kulkua.

Läpimenon jälkeen Sakke antaa palautteensa työryhmälle. Jonkin verran löytyy yksityiskohtia näyttelijäntyöstä, valoista, projisoinneista, näyttämökuvan vaihdoista ja lavastuselementtien yksityiskohdista. Lopuksi kerrataan vielä seuraavan päivän aikataulu, missä vaiheessa tehdään mitäkin ja milloin ketäkin tarvitaan lavalla.

Itse palaan Parien pariin ensi-illassa - sitä odotellessa!

Sami Ulmanen (Akseli Pitkänen).
Kuva: Jiri Halttunen

Parit-näytelmän ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 28. tammikuuta klo 19. Näytelmä kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suruttomat (ensi-ilta)

Tukkijoella (UIT)

Hiirenloukku