Poikakoodia valmistamassa

Harjoitus

Pääsin seuraamaan Poikakoodin 3. valmistavaa harjoitusta. Tässä harjoituksessa näytelmä esitetään kuten se yleisölle esitettäisiin, ja sen jälkeen käydään palautekeskustelua. Ohjaaja Anssi Valtonen kertoo, että näytelmä on nyt - yhtä viikkoa ja yhtä päivää ennen ensi-iltaa - hyvin valmiissa vaiheessa. Pientä hiomista löytyy vielä esimerkiksi projisoinneista.

Viimeksi harjoituksia seuratessani, ennen joulua, käytiin läpi ensimmäinen puoliaika paloittain. Nyt näkee, miten hienosti teos on kehittynyt, miten paljon siihen on tullut lisää - ja toisaalta, miten paljon silloinkin oli jo varsin valmista. Selkeimmin eron huomaa valaistuksen ja projisointien osalta. Myös ääniraita vaikuttaa entistä rikkaammalta. Näyttelijöiden ilmaisu on vakaata, kun roolit on työstetty valmiiksi harjoitusprosessin aikana. Tuttuun tapaan tässä vaiheessa en näytelmää suuremmin kommentoi - sen aika on sitten ensi-iltajutussa. Mutta hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa!

Piia Mannisenmäki (äiti) ja Markus Virtanen (poika).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Harjoituksen jälkeen Anssi antaa palautteensa, jossa on paljon kehuja ja joitakin hiottavia kohtia. Hän vähän naurahtaakin, että koska tämä on näin valmis, voidaan käyttää aikaa hyvin pientenkin asioiden viilaamiseen. Hän nostaa esiin joitakin asioita näyttelijöiden tekemisistä, valoista ja projisoinneista. Palaute on hyvin keskustelevaa työryhmän kesken.

Anssi toteaa, että tässä vaiheessa harjoituksia esitys selvästi alkaa jo kaivata katsojia - ja muu työryhmä on samaa mieltä. Yleisöä onkin luvassa kaikkiin loppuihin läpimenoihin. Seuraavana iltana on ristiinkatselu, eli suuren näyttämön Parit-näytelmän työryhmä on tulossa katsomaan 1. pääharjoitusta. Sitten seuraa koeyleisö 2. pääharjoituksessa sekä omaisten ja henkilökunnan ennakko 3. pääharjoituksessa. Päivisin on aina tavallisia harjoituksia. Tiistaina 24.1. on ennakkonäytös, johon liput ovat myynnissä - ja sitten koittaakin ensi-ilta keskiviikkona 25. tammikuuta.

Saara Jokiaho (N).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Näyttelijöiden kommentteja

Kun viimeksi harkoissa ollessani jututin Anssia, nyt kyselin (kirjoitetussa muodossa) näyttelijöiltä muutamia asioita. Vastaajina ovat siis näyttelijät Piia Mannisenmäki (näytelmässä äiti), Markus Virtanen (poika) ja Saara Jokiaho (N).

Mikä sinua viehättää/puhuttelee tässä tekstissä?

Piia: Käsikirjoittaja Kati Kaartinen on kirjoittanut elämänmakuisen, upean, monisävyisen ja -tasoisen tekstin. Teksti antaa näyttelijälle mahdollisuuden rakentaa roolia useista eri näkökulmista. Tekstistä paljastuu koko ajan uutta ja se mahdollistaa näyttelijäntyöllisesti roolin rakentamisen todella perusteellisesti, valintoja tehden, niitä hyläten ja taas kehittäen.

Markus: Perhedynamiikan tunnistettava, tarkka, koskettava ja hauska kuvaus, monitasoiset ja hyvin rakastettavat hahmot joita katsotaan lämmöllä ja ymmärtäen. Teksti ei saarnaa tiettyä maailmankuvaa, vaan näyttää kolme eri ihmistä saman katon alla outouksineen ja epävarmuuksineen. Hahmot, jotka keskinäisestä erilaisuudestaan huolimatta rakastavat toisiaan ja toivovat toisilleen pohjimmiltaan hyvää. Tilanteet ja dialogi niissä ovat paikoin hulvattomia ja heti perään riipaisevia. Teksti myös jättää katsojalle paljon omaa pureskeltavaa ja pohdittavaa, siitä sytyn aina.

Saara: Tekstissä minua viehättää se, miten käsikirjoittaja Kati Kaartinen on osannut kirjoittaa eri roolihenkilöille kullekin sopivaa puhetapaa. Pidän tekstissä myös tapahtumien arkisuudesta, sekä pohdintojen ja tavallisen elämän sujuvasta vaihtelusta.

Mistä erityisesti pidät omassa roolissasi? Onko siinä ollut jotain haastavaa?

Piia: Pidän siitä että roolihenkilöni on rikki, kesken, epävarma ja kaikessa keskeneräisyydessään rakastettu ja rakastava. Haastavaa on aina seistä roolia rakentaessaan omien valintojensa takana. Onneksi tukena on ohjaaja ja ihanat vastanäyttelijät.

Markus: Jo aiemmin mainitsemani monitasoisuus ehdottomasti, hahmossa on niin sanotusti "paljon näyteltävää". Pojasta tulee esiin hyvin monenlaisia puolia riippuen hetkistä ja tilanteista, kuten elämässä oikeastikin, ihmiset eivät ole vain yhdenlaisia. Poika ei ole selitettävissä yksinkertaisesti enkä oikeastaan haluakaan avata tarkemmin kaikkia puolia, joiden näyttämiseen teksti antaa mahdollisuudet.

Saara: Tykkään N:n filosofisuudesta ja pohdiskelevuudesta, kuinka laajasti hän miettii elämää - tunnistan myös nuoruuden itseäni elämän tutkimisessa kirjojen kautta. N ei ole lainkaan stereotyyppisen sukupuolinormin vanki, vaan toteuttaa itseään vapaasti oman kokemuksensa mukaan. Minua ilahduttaa, kun saan täällä meidän teatterissa ihanan usein roolihenkilöitä, joiden sukupuoli ei ole täysin binäärinen tai joissa muuten tutkitaan sukupuolen ilmaisua näytelmissä. Minusta on mielenkiintoista se, että me Poikakoodin näyttelijät ymmärrämme kukin omaa roolihenkilöämme todella hyvin. Vaikka muille työryhmäläisille N:n jutut tuntuisivat vieraille, minulle itselleni - kun olen niitä pohtinut - ne käyvät järkeen vaikka ovatkin korkealentoista filosofointia.

Markus Virtanen (poika).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Olet ollut sekä suurella että pienellä näyttämöllä - pidätkö jommastakummasta enemmän, ja jos, niin miksi?

Piia: Pienellä puolella näytteleminen antaa mahdollisuuden pienempään ilmaisuun.Yleisö on lähellä, hengityksen äänikin kuuluu. Ja pienet eleet saavat jo ison merkityksen. Olen onnellinen että olen saanut näytellä paljon pienellä näyttämöllä mutta yhtä onnellinen olen kaikista suuren näyttämön rooleista.

Markus: Pidän vaihtelusta, nyt tuntuu ihanalta olla pienellä näyttämöllä tekemässä juuri tätä esitystä, mutta nautin kyllä myös suuren puolen jutuista. Molemmissa on omat kiehtovat haasteensa ja hyvät puolensa.

Saara: Minulla ei ole preferenssiä näyttämöistä, molemmat ovat mieluisia. Kahdeksan ja puolen vuoden ajaltani Jyväskylän kaupunginteatterissa tämä on toinen kerta, kun olen mukana teoksessa pienellä näyttämöllä. Olen innoissani että saan välillä olla pienellä, mutta mieluiten olen vaihdellen kummallakin; tykkään variaatioista ja tekemisen erilaisuudesta.

Miten harjoitusprosessi on mielestäsi sujunut?

Piia: Harjoitusprosessi on ollut intensiivinen johtuen osaltaan siitä, että kaikki näyttelijät ovat lähes koko ajan näyttämöllä. Olemme keskustelleet paljon ja yhdessä etsien rakentaneet perheen maailmaa. Äänisuunnittelu, musiikki ja valot ovat iso osa tätä kokonaisuutta. Prosessi on ollut antoisa.

Markus: Pieni työryhmä mahdollistaa enemmän keskustelua kuin isommat työryhmät. Nautin suuresti siitä, että ensin tehdään ja sitten keskustellaan siitä mitä tehtiin, mikä toimii, mitä pitää vielä miettiä, mutta tuo keskusteluosio jää valitettavan vähälle isoissa työryhmissä puhtaasti ajanpuutteesta johtuen, kaikkien ajatuksille ei voi antaa tilaa, se veisi liikaa aikaa. Se, että keskustelulle on aikaa taas johtaa siihen, että voidaan harjoitusten aikana tarkemmin miettiä missä olemme prosessin kanssa ja mihin haluamme päästä. Mitä haluamme tarinalla kertoa ja toteutuuko se? Turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin luominen, joka on luovalle työlle aivan oleellista, on myös aina pienissä työryhmissä nopeampaa kuin isommissa.

Saara: Harjoitusprosessissa dialogisuus on ollut kantavana teemana. Prosessi on siis ollut poikkeuksellisen keskusteleva - tosin se saattaa olla poikkeuksellista lähinnä minulle, kun olen ollut paljon suuren näyttämön teoksissa, joissa on suurempi työryhmä ja siten selkeämmin ennalta päätetty työnjako. Minusta on ollut tosi mielenkiintoista keskustella paljon sisällöistä, dynamiikasta sekä vaikkapa valojen ja äänien vaikutuksesta.

Millaisia katsojia ajattelisit tämän näytelmän erityisesti puhuttelevan, ts. kenen ainakin kannattaa tulla katsomaan?

Piia: Varmasti vanhemmat ja nuoret yhdessä ja erikseen löytävät näytelmästä paljonkin tunnistettavia tunteita ja hetkiä elämästään. Tämä näytelmä varmasti herättää ajatuksia ja muistoja kenessä tahansa katsojassa. Näytelmä on hyvin ajankohtainen.

Markus: Olisi aivan mahtavaa, jos teini-ikäiset tulisivat yhdessä vanhempiensa kanssa katsomaan tätä. En tiedä onko tuo realistinen toive, mutta uskon, että he saisivat tästä paljon keskusteltavaa esityksen jälkeiseen iltapalapöytään. Toki toivon tälle ihan kaikenlaisia katsojia. Kaikki ovat tervetulleita.

Saara: Koeyleisöjen kautta tuntuu, että tämä näytelmä puhuttelee todella erilaisia ihmisiä - eri kohdat, eri tasot osuvat eri ihmisiin. Erityisen paljon on tullut kommentteja äideiltä samaistumisen kokemuksista.

Piia Mannisenmäki (äiti).
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Poikakoodin ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona 25. tammikuuta klo 19. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki). Sivulta löytyy myös näytelmän traileri, kannattaa käydä katsomassa!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suruttomat (ensi-ilta)

Tukkijoella (UIT)

Hiirenloukku