Näytelmä joka menee pieleen (Helsingin kaupunginteatteri)

Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä esitetään näytelmää nimeltä Näytelmä joka menee pieleen. Sen ovat käsikirjoittaneet Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Suomennoksen on tehnyt Mikko Koivusalo ja sen on sovittanut sekä tämän produktion ohjannut Pentti Kotkaniemi. Dramaturgina on Henna Piirto.

Näytelmän tapahtumapaikkana on Pääkaupunkiseudun Polyteknisen Draamaseuran tuottama ensi-ilta Susie H. K. Brideswellin murhamysteerinäytelmästä  ”Murha Havershamin kartanossa”. Kummasti - tai oikeammin ilmiselvästi - tästä näytelmäparodiasta tulee mieleen Agatha Christien Hiirenloukku.

Sanna-June Hyde (Sanna eli Florence Colleymoore), Joel Hirvonen (Masa eli puutarhuri Arthur), Alex Anton (Roope eli Thomas Colleymoore) ja Matti Rasila (Henkka eli hovimestari Perkins).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Ohjaaja Kotkaniemi on tehnyt todella hyvää työtä saaden paketin tiukasti kasaan. Tällaisessa esityksessä ajoituksella on valtavan tärkeä rooli ja se toimii hyvin. Ohjaus on tiivis, ei rynnivä, ei kaoottinen, mutta ei myöskään hetkeäkään seisahtuva. Tapahtumat rullaavat hyvällä rytmillä eteenpäin, huumori on tarkkaa ja osuvaa. Katsoja on jatkuvasti innokkaan valppaana, mihin suuntaan tapahtumat seuraavaksi kääntyvät. Ja jatkuvasti on seurattavaa, ettei vain mikään pikkujuttukaan menisi ohi tapahtumien vuossa.

Joel Hirvonen (Masa eli Cecil Haversham) ja Alex Anton (Roope eli Thomas Colleymoore).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Kaikki näyttelijät tekevät itseään säästelemätöntä laatutyötä. Eleet, ilmeet, kehonkieli, repliikkien lausuminen - kaikki on tarkkaan hiottua. Välillä näyttelijät joutuvat todella venymään fyysisesti tilanteiden vaatimuksiin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Jo ennen näytelmän varsinaista alkua Eija Vilpas näyttämömestari Annen roolissa sekä Pekka Huotari valo- ja äänimies Teuvon roolissa kulkevat katsomossa - saaden ilmeisesti ainakin osan katsojista uskomaan aidosti asiaansa. Näytelmä lähtee kehittymään ikään kuin pikkuhiljaa, salakavalasti, päästen sitten nopeasti täyteen vauhtiin.

Eija Vilpas (näyttämömestari Anne).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Santeri Kinnunen Ristona eli näytelmän ohjaajana ja poliisitarkastaja Carterina tekee varmaa ja vakaata työtä. Eija Vilpas heittäytyy aina vain reikäpäisemmäksi käyvään rooliinsa suurella antaumuksella. Pekka Huotari tekee oman osansa "kulissien takaisena toimijana" juuri sopivan karikatyyrisesti, pikkuisen irrallaan muista. Näyttelijöitä esittävät näyttelijät tekevät osavaa työtä esittäessään osaamattomia näyttelijöitä. Liioiteltu brittiläinen yläluokkaisuus suorastaan tihkuu Jari Pehkosen ja Aleksi Antonin roolihahmojen (Jonde ja Roope) roolihahmoista (Charles Haversham ja Thomas Colleymoore). Matti Rasilan Henkka-hahmo karrikoi uskollisen hovimestarin (Perkins) roolia. Sanna-June Hyde näyttelee Sannaa joka näyttelee osuvan ylilyövästi Florence Colleymoorea, neitoa joka osaa käyttää avujaan hyväksi miesten suhteen. Joel Hirvosen roolihahmolla Masalla on kaksikin roolia; melodramaattinen Cecil Haversham sekä ponteva puutarhuri Artur. Etenkin Cecilin roolissa Masalla tuntuu olevan paljon odotuksia näyttelijätyönsä saamasta suosiosta.
[Bloggaajan välihuomio: vaikuttiko edelläoleva jotenkin sekavalta? Voin sanoa, että ei sen kirjoittaminenkaan ihan selkeää ollut! :D ]
Kaikkiin roolitöihin kuuluu selkeästi karrikointi ja liioittelu. Tämäkin pysyy juuri sopivalla tasolla niin, että se on hauskaa mutta ei tympiinnyttävän ilmeistä "pakkonaurattamista".

Jari Pehkonen (Jonde eli Charles Haversham), Joel Hirvonen (Masa eli Cecil Haversham) ja Sanna-June Hyde (Sanna eli Florence Colleymoore).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Näytelmän naurattavuus syntyy monesta tasosta; sekä fyysisistä tapahtumista, näyttelijäntyöstä että tekstistä. Esimerkki kekseliäästä tekstistä ovat tuotesijoittelu joidenkin mainittujen näytelmien nimissä sekä nimet, jotka kertovat tuotantojen niukkuudesta.

Näytelmän puvustuksen on suunnitellut Elina Vättö ja naamioinnin Pia Kähkönen. Nämä molemmat toimivat erittäin hyvin hahmojen rakentamisessa. Puvustus ja naamiointi on ikäänkuin tehty Polyteknisen Draamaseuran resurssien puitteissa, joten ihan kaikki ei voi olla ihan viimeisen päälle - vaikka ei tässä myöskään mitään ylettömiä sketsihahmoja olla tekemässä.

Sanna-June Hyde (Sanna eli Florence Colleymoore) ja Joel Hirvonen (Masa eli Cecil Haversham).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Lavastaja Peter Ahlqvist on tehnyt erinomaista työtä. Lavastus näyttää brittiläisen yläluokan kodilta, mutta siinä on myös paljon toiminnallisuutta jota tällaisessa näytelmässä tarvitaan - jota "tavallisemmassa" näytelmässä ei ole. Voin myös arvata, että lavastusta suunniteltaessa ja rakennettaessa saa olla todella tarkkana, että siitä saadaan luotettava ja turvallinen - kaikesta huolimatta. Waldemar Virtasen valosuunnittelussakin osa valotilanteista on tavallisen toimivia, osa sopivasti ylilyöviä.

Santeri Kinnunen (Risto eli poliisitarkastaja Carter) ja Alex Anton (Roope eli Thomas Colleymoore).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Tällaisessa tuotannossa on ehdottomasti nostettava hattua myös näkymättömissä toimiville lavahenkilöille, joilla on erittäin tärkeä merkitys monien asioiden täsmälleen oikea-aikaiseen ja oikeanlaiseen toteutumiseen.

Santeri Kinnunen (Risto eli poliisitarkastaja Carter), Joel Hirvonen (Masa eli Cecil Haversham) ja Matti Rasila (Henkka eli hovimestari Perkins).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Seuranani ollut parisuhdemies piti tätä yhtenä parhaista näkemistään näytelmistä. Sekä tapahtumien että repliikkien komiikka osui ja upposi. Hahmot olivat riemukkaita. Koko ajan pysyi yllä kutkuttava jännite siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Sanna-June Hyde (Sanna eli Florence Colleymoore), Alex Anton (Roope eli Thomas Colleymoore), Eija Vilpas (näyttämömestari Anne) ja Pekka Huotari (valo- ja äänimies Teuvo).
Kuva: Tapio Vanhatalo

Näytelmä joka menee pieleen onnistuu monella tasolla! Katsomossa oli aidosti hauskaa, nauroimme paljon ja annoimme innokkaita aplodeja.

Näytelmä joka menee pieleen Helsingin Kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

---