Tekstit

Seiskaveikka, Hurme ja Kivi

Kuva
Syksyn 2025 viimeinen ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa tulee olemaan Juha Hurmeen ohjaama Seitsemän veljestä, joka itsestäänselvästi perustuu Aleksis Kiven samannimiseen romaaniin. Lavalla nähdään 13 kaupunginteatterin omaa näyttelijää eli hyvin vahva ammattilaisten joukko. Heistä veljeksiä esittävät Piia Mannisenmäki (Juhani), Paavo Honkimäki (Tuomas), Sami Ulmanen (Aapo), Jussi-Petteri Peräinen (Simeoni), Asko Vaarala (Timo), Saara Jokiaho (Lauri) sekä Elina Saarela (Eero). Muissa rooleissa nähdään Anneli Karppinen, Miika Laakso, Tytti Vänskä, Jouni Salo, Hannu Lintukoski sekä Jukka-Pekka Mikkonen. Näytelmästä oli lyhyt harjoitusperiodi nyt keväällä, ja syksyllä on pidempi harjoitusjakso. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätosuuden kolmanneksi viimeisenä päivänä sekä jututtamaan ohjaaja Hurmetta. Seitsemän veljestä eli Elina Saarela, Asko Vaarala, Paavo Honkimäki, Jussi-Petteri Peräinen, Saara Jokiaho, Sami Ulmanen sekä Piia Mannisenmäki. Tässä vaiheessa lava on v...

Maailman vahvimmaksi treenaamassa

Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin Aune-näyttämölle tulee syyskuun lopulla ensi-iltaan koko perheen klassikkonäytelmä Peppi Pitkätossu. Tarinan on tietenkin kirjoittanut Astrid Lindgren. Jyväskylään sen ohjaa Aino Kivi. Pepin roolissa nähdään pirteän energisesti eläytyvä Elina Saarela. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätosuuden loppupuolella. Harjoituksissa näyttelijöillä on yllään omat vaatteet. Lavasteessa on joitakin harjoittelemiselle välttämättömiä rakenteita, mutta mikään ei vielä ole kokonaan valmista. Valaistuksenakin on tavallinen työvalaistus. Kuusituntinen harjoitus on alkanut jo aiemmin; minä tulen mukaan parin ensimmäisen tunnin jälkeen. Tässä vaiheessa harjoitellaan Herra Tossavaisen eli Pepin apinan "show'ta" väliajan loppuessa. Herra Tossavainen on nukke, jota liikuttaa kaksi nukettajaa kerrallaan. Nukettajia on useampia. Aino kehuu heidän työnsä tarkkuutta ja liikkumisen yksityiskohtia. Mukaan otetaan myös musiikki. Tossavaisen kohtausta käydään läpi...

Läpi viiden vuoden rakkauden

Kuva
Ensi syksynä Jyväskylän kaupunginteatterin Paviljongin tiloissa Ahti-salissa ensi-iltansa saa Anssi Valtosen ohjaama musikaali Rakkauden viisi vuotta. Sen on sekä kirjoittanut että säveltänyt Jason Robert Brown. Useimmitenhan musikaalit ovat isoja tuotantoja, mutta tässä teoksessa laulavia näyttelijöitä on lavalla kaksi; talossa entuudestaan tuttu Sami Ulmanen ja vierailija Emmi Nieminen. Heitä säestää kapellimestari Lasse Hirven johtama kuusihenkinen orkesteri, joka esityksissä sijoittuu lavan takaosaan. Pääsin seuraamaan harjoituksia niiden kevätkauden lopussa - syksyllä harjoitukset sitten jatkuvat ennen ensi-iltaa. Tässä vaiheessa harjoituksissa säestyksestä vastaa Lasse pianolla. Ennen läpimenoharjoituksen alkua käydään läpi yksi musiikkinumero Lassen soittaessa ja Samin ja Emmin esiintyessä. Tästä palautetta antavat koreografi Terhi Kuokkanen sekä Anssi. Sami Ulmanen ja Emmi Nieminen. Tässä välissä ehdin kysäisemään Lasselta, millaista kapellimestarin kannalta on tehdä ...

Isä (Turun kaupunginteatteri)

Kuva
Turun kaupunginteatteri esittää pienellä näyttämöllään näytelmää Isä, jonka on käsikirjoittanut Florian Zeller, suomentanut Reita Lounatvuori ja ohjannut Mikko Kouki. Ennen esitystä lämpiössä oli pieni juttuhetki, jossa teatterin yleisötyöntekijä Aatu Pyy haastatteli näytelmässä esiintyvää näyttelijä Mikko Nousiaista teemalla Mitä kuuluu, Mikko Nousiainen? Nousiainen kertoi siinä päällimmäisiä kuulumisiaan, puhui teatterista yleisemmin, töistään sekä tästä Isä-näytelmästä. Kun yleisölle annettiin kysymysvuoro, kysyin, voiko Nousiainen spoilaamatta nimetä jonkun suosikkikohtauksensa Isästä. Hän kertoi, että niitä on kaksi; kummallakin puoliajalla on kohtaus, jossa Taneli Mäkelä ja Aleksandra Oupornikova ovat yhdessä. Nämä Nousiainen aina esityksen aikana kuuntelee, sillä hän ei itse ole näissä kohtauksissa lavalla. Pyy kertoi, että tällaisia Mitä kuuluu -hetkiä on tulossa lisääkin. Ne on periaatteessa suunnattu yleisölle, joka näytelmää tulee katsomaan, mutta niihin on vapaa pääsy mui...

Macbeth (Turun kaupunginteatteri)

Kuva
Turun kaupunginteatteri esittää suurella näyttämöllään William Shakespearen klassikkonäytelmää Macbeth. Sen on suomentanut Matti Rossi, ohjannut ja sovittanut Kari Heiskanen. Päällimmäisenä näytelmästä mieleen jäivät vimmaisen väkevästi näyttelevä Eero Aho nimiroolissa sekä äärimmäisen tyylikäs visuaalisuus näyttämökuvassa. Etualalla Eero Aho. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Aho heittäytyy valtaa janoavan, vainoharhoista kärsivän, mielipuolisuuteen etenevän hallitsijan rooliin sellaisella paneutumisella, että usein tuntuu, että hän yksin riittää täyttämään koko lavan. Ilmeet, repliikit, eleet, koko kehon kieli elävät ja hengittävät himoa valtaan, ahneutta asemaan. Kuitenkin Ahon Macbethista löytyy myös hahmoa hienosti moniuloitteistavaa pehmeämpää puolta. Eero Aho ja Riitta Salminen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Hallitsijan rinnalla Lady Macbethia onnistuneesti näyttelee Riitta Salminen. Hän tulkitsee miestään tukevan ja seuraavan vaimon roolissa samoja vallanhalun piirteitä eläen m...

Uusi Eden (Helsingin kaupunginteatteri)

Kuva
Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa esitettävä Uusi Eden on Helsingin Kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotanto, joka sai kantaesitysensi-iltansa helmikuun alkupuolella. On aina ilo päästä todistamaan uutta kotimaista musikaalia! Tosin tämä musikaali on kyllä ilo muutenkin. Uuden Edenin käsikirjoitus ja ohjaus ovat Juho Mantereen työtä, musiikin sävellys ja sovitus Henri Lyysaaren ja laulujen sanat heidän yhteistyötään. Vastuudramaturgina on toiminut Ari-Pekka Lahti. Etualalla Anna-Sofia Tuominen ja Miiko Toiviainen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Tarina ydinkatastrofin jälkeisestä uudesta, pikkuisesta ihmiskunnasta on anteeksipyytelemättömän hilpeä ja groteski, ajoittain brutaalikin, mutta myös kantaaottava. Mullistuneessakin maailmassa ihmisluonto on mikä on; ihminen ei ole ihmiselle susi, vaan ihminen - eikä se läheskään aina ole askel parempaan. Toisaalta ihmisessä elää myös tarve johonkin enempään kuin perustarpeiden täyttämiseen - kuten taiteeseen. Esitys sisält...

Eikä yksikään pelastunut (Helsingin kaupunginteatteri)

Kuva
Helsingin Kaupunginteatteri esittää Arena-näyttämöllään murhamysteeriklassikkoa Eikä yksikään pelastunut, joka perustuu Agatha Christien romaaniin. Näytelmän on ohjannut Sakari Hokkanen, dramaturgina on toiminut Sanna Niemeläinen. Santeri Kinnunen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Hokkasen ohjaus on jykevä toteutus vuosikymmeniä kestäneestä ja kiehtoneesta tekstistä. Tarina ja esitys ovat tiiviitä. Aluksi tutustutaan henkilöihin ja tapahtumapaikkaan. Varsinaisten tapahtumien alkaessa katsoja istuu hievahtamatta, näkemänsä vangitsemana, aina loppuun saakka. Esityksessä on kaikki palikat tarkasti kohdallaan eikä mitään ylimääräistä. Jesse Gyllenbögel ja taustalla Anna Ackerman. Kuva: Otto-Ville Väätäinen Näyttelijät tekevät kaikki oikein hyvää työtä. Roolihahmot ovat realistisen oloisia ja pikkuhiljaa valkenee, millaisia inhimillisiä säröjä heissä on - jos on. Jokaisella on oma historiansa kannettavaan, ja nämä kokemukset näkyvät heissä eri tavoin. Erityisesti esiin nousee Anna Ackerm...