Nummisia ja bodaamista ja harkkoja (eli Nummibodareitten harkkoja)

Jälleen on parit Nummibodareitten harkat takana - tai työryhmällä toki hyvinkin monet, mutta itse olen ollut paikalla pari kertaa. Homma etenee ja kasvaa kohti ensi-iltaa... Ennakkotiedoista poiketen ensi-ilta on siis keskiviikkona 6.4. Läpimenoja näytelmästä on ollut, mutta itse en ole onnistunut itseäni sellaiseen vielä ajoittamaan - pääsiäistauon jälkeen sitten. Nämäkin molemmat harkkakerrat koostuivat siis yksittäisten kohtausten hiomisesta, ja sikäli niissä oli paljon keskeytyksiä ja uusia kokeiluja, mihin kannattaa asemoitua, miten liikkua jne. Jälleen olen nähnyt kuitenkin uusia, ennennäkemättömiä hahmoja ja kohtauksia. Tällä kertaa en edes yritä hahmotella kokonaisuuksia, vaan kirjoittelen muutamia hajanaisempia havaintoja. Ja kuvia, kuvia pitää tietysti olla!

Muunmuassa Hannu Hiltusen kanttori Sepeteuksesta on muodostumassa herkullinen hahmo. Ei ehkä niin räiskyvän näkyvä kuin jotkut, mutta hahmoa ja sen kehitystä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata. Sauli Suonpään Mikko Vilkastus taas nimenomaan näkyy - ja on erittäin mielenkiintoinen hahmo! Miksi kumpikin on sellainen kuin on, toimii kuten toimii?

Mikko Vilkastus ja kanttori Sepeteus.

Näissä harkoissa on kehitelty muun muassa valoja ja taustavideoiden käyttöä. Kun ohjaaja Sakari Hokkanen heittää valomiehelle jonkin idean, se toteutuu yleensä hyvin nopsaan. Välillä pitää vähän kokeilla, miten mikäkin käytettävissä oleva valo sopii tiettyyn kohtaan, mutta hyvin se sieltä löytyy.

Sakke kommunikoi valomiehen kanssa.

Jukkis valokeilassa.

Handekin haluu valoooooo!

Kun kohtaus ei ole menossa, lavalla ja katsomon puolella tapahtuu kaikenlaista. Käynnissä on monta yhtäaikaista keskustelua, esitystä hiotaan ja kehitellään monelta kantilta. Puhutaan valoista, lavasteista, äänistä, musiikista, näyttelijäntyöstä...

Jorma ja Hannu. Mikäs tässä on toimintaa odotellessa, näyttelijän normipäivä.

Joskus näytelmän kulkuunkin kuuluu hieman sivustaseuraamista, vaikka lavalla ollaankin.
Jorma ja Henkka.

Harjoituksissa käydään edelleen keskustelua myös henkilöiden sisimmästä; motiiveista, luonteesta, toiminnasta. Pohditaan sitä, miltä repliikit tuntuvat, sanoisiko ja toimisiko roolihahmo näin? Milloin puheessa oleva tauko on sopiva ja toimiva; ei liian lyhyt ja hätäinen, ei liian pitkä.

Esimerkiksi Eskon hahmoa ruodittiin syvällisesti; hänhän on kovin vilpitön. Mietitään, millaisia muut hahmot ovat Eskoon verrattuna, ja miten kunkin luonne tulee esiin. Millainen on Topiaksen ja Martan, Eskon vanhempien, suhde? Millainen on Jaanan, Nummisten kasvattitytön, osa perheessä, millainen hän on henkilönä?

Kas, nummimökin ikkunasta Esko ulos kurkistaa...

Esko pullistelee. Ja Hande hoitaa homman!

Myös maskeeraamon puolella on nähty säpinää. Näistä kaksista harjoituksista ensimmäisessä kaikilla oli jo maskit, peruukit (ketkä sellaista käyttävät) ja roolivaatteet. Maskeeraamo onkin se paikka, josta löytää aina elämää ennen tällaista harjoitusta.

Maskeeraamon naamakarvaseinä! :D

Ja siellä ne ovat karvat Maijan naamassa ja lavalla. Rinnalla Ruttu.

Joskus bloggarillakin on haasteita: ota tässä nyt sitten semmoinen vertailukelpoinen "ennen"-kuva. :D
(No oikeasti Sauli kyllä kysyi, tarviisko olla kunnolla, mutta mennään nyt tällä.)

Mutta kun on kunnon ammattilainen laittamassa...

...niin näin söpönen Saulistakin tuli!

Maskeeraamossa kuulee kaikenlaista, kuten "haluuksä vähänniinku turpiis?" Jukkis halusi ja sai.
(Mutta aivan väkivallattomasti tietysti!)
Tulos nähtävänä lavalla.
Mukana myös Piia, räväkkä täti-ihminen.

Yhdessä kohtauksessa merkittävässä asemassa oleva musiikki päätetään harjoituksissa vaihtaa lennossa toiseksi - Maijan ideasta. Alkuperäisellä musiikilla on harjoiteltu monta kertaa, mutta taitava työryhmä saa hetkessä kiinni uudesta ideasta ja jalostaa sitä eteenpäin. On hienoa nähdä, miten jokainen panostaa siihen, että kohtauksen uusi tekijä tulee luontevaksi ja entistä paremmaksi, saumattomaksi osaksi esitystä. Miten se vaikuttaa repliikkeihin? Liikkumiseen? Ohjaajan ja näyttelijöiden luovaa yhteistyötä on todella ilo seurata! Sakke kommentoikin minulle myöhemmin, että tässä vaiheessa työryhmällä on jo ikäänkuin kollektiivinen mieli, jolloin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia.

Tässä opetellaan uutta kappaletta läppärin ja YouTuben avulla.

Harjoituksissa hiotaan myös esityksen tiiviyttä. Jätetään pois muutamia repliikkejä, tehdään niistä ytimekkäämpiä, muokataan kohtauksia. Puidaan kohtausten rytmiä ja kestoa. Mietitään etenkin isomman porukan kohtausten asemointia ja lavan täyttöä sekä rintamasuuntia. Haetaan iskuja; mikä on se merkki (usein vaikkapa tietty vuorosana), jolloin tehdään jokin asia. Tutkaillaan myös sitä, miten puhe kuuluu lavan sivuille tai kulissien taakse; kuulevatko kaikki iskunsa kunnolla?

Välillä homma repeää edelleen täydeksi naurunräkätykseksi. Ja kieltämättä muutamia kohtauksia (oikeastaan hyvinkin monia!) on pakko nauraa "alta pois", jotta sitten esityksessä saa pidettyä pokan. Katsomossa ei onneksi tarvitse, ei harkoissa eikä esityksessä.

Ihan normaali näky, ei tässä mitään. Piia, Jukkis, Hande, Jorma ja Joppe. Ynnä Joni ja Hannukin kuvassa.

Välillä pitäisi olla vakava, välillä nauraakin.
Tässä tehdään toista vaikka pitäisi olla toista.
Ja aika vaikealta näytti.

Voisin melkein kuvitella tämän tontun sanovan "Hei kattokaa, Brian May!" Ja Sepeteus katsoo.
(Mutta ei, ei se ole oikea Brian May.)
(Hitsit.)
(Mutta on se Henkkakin kova jätkä.)

Myös näytelmän loppua on hiottu näissä harjoituksissa. Millaiseksi loppu muodostuu, mitä sillä halutaan sanoa? Minusta tuntuu, että aika moni suomalainen on jossain vaiheessa kokenut sen olon, mikä Eskolla lopussa taitaa olla. Ja tätä fiilistä on koettu Aleksis Kiven päivistä meidän aikaamme saakka.

---