Hegy ja Markus - henkeä Keuhkoissa
Halusin kokea Keuhkot-näytelmän intensiteetin, tunteiden paljauden ja paljouden vielä uudestaan. Jälleen kerran pääsin tarkkailijaksi pariskunnan elämään, tuohon tunteiden moninaiseen kirjoon varovaisesta ilosta euforiseen riemuun, pettymyksestä viiltävään henkiseen kipuun. Esillä ovat arjen vaatimusten tympeä peruspuuro, onnen pilkahdukset, toisen ihmisen ja tavoittaminen ja tavoittamattomuus, oman itsen etsiminen. Yhteenkasvaminen, suhteen kesto ja kestämättömyys. Älyllinen pohdintaa asiasta, jota ei kokonaisuutena ehkä kuitenkaan voi edes järjellä täysin käsittää kaikkine vaikutuksineen niin tunteiden, ihmissuhteiden kuin jopa maailman mittakaavassa.
Väliaikaahan esityksessä ei ole, joten tapahtumien tykitys vailla hengähdystaukoja on herpaantumatonta. Jännite muuttuu tunnelmien mukaan, mutta pysyy koko ajan yllä alun ensirepliikistä lopun hiljentymiseen saakka.
Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen. Valokuvat: Jiri Halttunen Kuvanmuokkaus: Eija Haukka |
Esityksen jälkeen pääsin haastattelemaan näytelmän näyttelijöitä Hegy Tuusvuorta ja Markus Virtasta. Miten he valmistautuvat esitykseen? Markus kertoo, että valmistautumisrutiinit ovat aina samat. Yleensä Markus ja Hegy käyvät tekstiä läpi näytelmän alusta, joskus jostain muusta kohtaa. Markus lämmittelee pelaamalla pingistä Jussi-Petteri Peräisen kanssa - Jupe on mukana Evita-musikaalissa, jonka kanssa Keuhkot esitetään aina vastakappaleina eli yhtä aikaa. Hegy kuvailee, että näyttelijät tulevat teatterille aina vähintään tuntia ennen esityksen alkua. Tässä näytelmässä he meikkaavat maskit itse. Rutiineihin kuuluvat kehon verryttely, riittävän ajoissa syöminen, riittävä juominen, kurkkupastilli ja vessassa käyminen. Näyttelijöiden pitää valmistautua siihen, että lavalla ollaan 1 h 40 min - kesken näytelmän ei pääse sen enempää tankkaamaan kuin tyhjentämään itseään.
Kun tuon reilun 1,5 h pistää menemään täyttä paahtoa, miten siitä sitten palautuu? Markuksella ja Hegyllä on tapana purkaa koettua esitystä kahdestaan, mikä kestää viitisen minuuttia. Maskit pestään pois, vaihdetaan omat vaatteet - ja tämä riittää palautumiseen.
Entä onko näyttelijöiden suhtautuminen omiin roolihahmoihinsa jotenkin muuttunut esityskauden aikana? Hegy kertoo, että hänen hahmonsa pyrkii hyvään, mutta hahmon valitsema väylä on kovin konfliktintäyteinen. Hegy pyrkii aina ymmärtään omaa hahmoaan, vaikka hahmo onkin ajoittain kohtuuton. Hän myös yrittää ruokkia ennen kaikkea älykästä ja huumorintajuista puolta hahmossaan. Markus toteaa, että esitys elää kerta kerralta, joten hän ei osaa sanoa, onko hänen suhtautumisensa hahmoonsa muuttunut.
Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Onko esitys tai esittäminen sitten muuttunut esityskauden aikana? Markus jatkaa edellisen vastauksen teemasta, että jokainen esitys on hieman erilainen, mutta ei hyvä/huono -akselilla. Hetkessä eläminen on aina vähän erilaista. Hegy hehkuttaa, ettei hän ole ikinä ollut tällaisessa näytelmässä, joka näin vaihtelee ja virittyy yhdessä yleisön kanssa. "Jälkeenpäin voi aina todeta, että olipa jännittävä matka, tällä kertaa asiat painottuivat näin." Molemmat korostavat, että "joka kerta on ihana tulla esittämään!" "Tämä on sellainen proggis, jonka tietää muistavansa koko ikänsä, joten siitä nauttii erityisellä tavalla jo nyt kun se on käynnissä." Hegy pohtii myös, että kun lavalta ei pääse hetkeksikään pois esityksen aikana, on pakko päästää irti, mikä tuo tekemiseen armollisuutta; esitys on hetken tuotos.
Kun kysyn, mikä kaksikon yhteistyössä on parasta, molempien kasvoille tulvahtaa valoa ja lämpöä niin että näkee, että nyt puhutaan todella tärkeästä ja sydäntä lähellä olevasta asiasta. Yhteen ääneen Hegy ja Markus painottavat, että luottamus on ykkösasia. Se tekee kontaktista helppoa sekä näyttelijäntyössä että fyysisesti. Samanlaista on ollut treeneistä asti. He kokevat, että heillä menevät erilaiset energiat hyvin yhteen sekä ihmisinä että roolihahmoina. Ammatillinen arvostus toista kohtaan luo hyvän maaperän ja oli jo lähtökohtaisesti olemassa harjoitusten alusta asti. He pystyvät myös avaamaan toisilleen sanallisesti omia tunteitaan siitä, millaista esityksen tekeminen on.
Markus Virtanen ja Hegy Tuusvuori. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Onko kaksikolle jäänyt mieleen jotain erityisiä esityskertoja? Hegy kertoo, että ainakin yksi kerta oli tosi hurja ja hieman epätarkempi, rytmiltään erilainen. Hän iloitsee, että vaihtelu on ihanaa, sillä sitä ei useinkaan koe valmiiden produktioiden kanssa. Keuhkot on joka kerta omanlaistaan teatterileikkiä, "hyvää trippiä".
Entä ovatko he saaneet erityistä palautetta yleisöltä? Yhdessä Markus ja Hegy vastaavat, että palaute on poikkeuksellisen ylistävää. Sitä saa erilaisissa tilanteissa - joskus joku haluaa jäädä katsomoon fiilistelemään koettua. Palautetta tulee myös someen ja teatterin palautekanaviin. "Tämä iskee ihmisille syvälle." Keuhkot on selvästi tärkeä paitsi näyttelijöille, myös katsojille.
Menkää hyvät ihmiset katsomaan kun vielä voitte.
Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen |
Keuhkot Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistossa 13.4.2024 saakka. Näytelmä teatterin sivuilla (linkki).
Muista myös teatterin topakka lipputarjous, joka on voimassa kuluvan kevätkauden loppuun saakka! (Linkki tarjoukseen.)
Kommentit
Lähetä kommentti