Forever Young (Helsingin kaupunginteatteri)

Helsingin kaupunginteatteri esittää Arena-näyttämöllä Forever Young -musiikkikomediaa. Sen on käsikirjoittanut Erik Gedeon ja ohjannut Heikki Sankari, joka on onnistuneesti myös "paikallistanut" esityksen juuri Arenalle ja näihin henkilöihin.

Pertti Koivula, Vuokko Hovatta, Mikko Vihma ja Juha Jokela. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Näytelmässä eletään tulevaisuutta, jossa Arena-näyttämö on muutettu vanhainkodiksi, kun rahat ovat loppu sekä vanhustenhoidosta että kulttuurin tukemisesta - tässä on siis leppoisan kuoren alla terävä piikki molemmista nykyään tehtäviin säästöihin. Kyseisessä vanhainkodissa asukkaina on Helsingin kaupunginteatterin ikääntyneitä näyttelijöitä - jokainen näyttelijä siis esittää itseään parikymmentä vuotta vanhempana. Lavalla vanhuksina nähdään näyttelijät Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho, Mikko Vihma ja pianisti Tuomas Kesälä. Heitä kaitsee hoitaja Vappu Nalbantoglu.

Juha Jokela ja Vappu Nalbantoglu. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Juonta tässä näytelmässä on lähinnä siteeksi, mutta ei sitä pahemmin tarvitakaan kun pääpaino on keskinäisessä sanailussa ja ennen kaikkea musiikissa. Saattaa olla, että näytelmä aukeaisi vielä paremmin, jos näyttelijät olisivat tutumpia, mutta ei se mikään kynnyskysymys ole. (Itsehän asun Jyvässeudulla, joten en ihan yhtenään näe helsinkiläisiä näyttelijöitä.)

Pertti Koivula. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Vanhuuden esittäminen näytelmässä on hieman ristiriitaista. Toisaalta vanhukset esitetään ylilyövän karrikoidusti köppänöinä höppänöinä, joilla ei enää oikein toimi sen enempää pää kuin kehokaan. Tällä naurattaminen ei minusta ole aivan ongelmatonta. Toisaalta näytelmän vanhuksista löytyy paljonkin puhtia, elämänkokemusta ja napakkaa asennetta. Tärkeää on myös se, että nämäkään vanhukset eivät ole mikään yhtenäinen joukko, vaan jokainen tuo esiin oman persoonansa.

Leenamari Unho, Mikko Vihma, Pertti Koivula, Juha Jokela ja Vuokko Hovatta. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Huumoria on paljon - ja monentasoista. Monta kertaa yleisö remahtaa nauramaan ääneen. Välillä väkeä huvittaa pieruhuumori tai naurattaa vanhan naisen kipeän paljastumisen hetki. Välillä ilakoimme hyvinkin napakoille kommenteille tai ylipirteän hoitajan ja vastahankaisten vanhusten kanssakäymiselle. Osa komiikasta kumartaa selkeästi Stan ja Laurel -perinnölle. Välillä, vanhojen näyttelijöiden eläytyessä (menneisiin) töihinsä, kuullaan myös monenlaista Shakespearea maustettuna Eino Leinolla, Katri Valalla ja ripauksella Tsehovia. Tarinaan sisältyy äkkivääriä, joskus jopa absurdejakin tapahtumia, mikä pitää yleisön iloisen valppaana.

Juha Jokela. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Musiikkiesitykset ovat horjumatta hyviä ja niissä on tunnelmia laidasta laitaan. Omaksi suosikikseni nousi Leenamari Unhon hyvin vahvasti ja koskettavasti esittämä Kaunis, rietas, onnellinen - vanhan naisen laulamana se saa aivan uudenlaisen sävyn. Hieman samantyyppisiä kylmiä väreitä aiheutti Vuokko Hovatan laulama nimikappale Forever Young. Toisella tavalla virtuoottisen hieno oli Mikko Vihman potpuri, joka hyppeli kappaleesta toiseen niin, että hitaampia heikottaa. Tuollaisen kokonaisuuden sovittaminen ja kompastelematon esittäminen on työ, jonka tulos on todella näkemisen arvoista ja vallan ilahduttavaa! Kaikki näyttelijät saivat kyllä musiikilliset loistamisen hetkensä, kuten Juha Jokela herkässä Kaksi puuta -duetossa Leenamari Unhon kanssa sekä Pertti Koivula vetävässä Buona Sera Signorina -kappaleessa. Vappu Nalbantoglu esittää onnistuneesti sekä tahallisen osaamatonta että hyvinkin osaavaa laulamista. Kaikkea tätä säestää taitavasti pianisti Tuomas Kesälä, joka on myös esityksen kapellimestari. Johanna Keinäsen koreografiat sopivat esitykseen hyvin.

Juha Jokela, Leenamari Unho ja Mikko Vihma. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Antti Mattilan suunnittelema lavastus kuvasi hyvin teatteria, joka on mahdollisimman vähällä panostuksella muutettu vanhainkodiksi. Paavo Kykkäsen valosuunnittelulla on oma tärkeä osansa, samoin kuin Jaakko Virmavirran äänisuunnittelulla. Sari Suomisen pukusuunnittelu ja Milja Mensasen naamiointi ovat olennainen osa hahmojen luomista. Kaikin puolin mainioimpana hahmona mieleeni jäi Mikko Vihman elähtänyt rokkarihabitus.

Mikko Vihma. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kaiken kaikkiaan Forever Young on vallan viihdyttävä. Tapahtumat rullaavat notkeasti, huumori nauratti aidosti moneen kertaan, tunnelmat vaihtelevat vireästi ja musiikki soi komeasti. Kaikki musiikkiesitykset saivat väliaplodit, osa kannustushuutoakin tunnelman mukaan. Samoin loppuaplodit olivat riemukkaat. Yleisö vaikutti hyvin tyytyväiseltä illan antiin.

Vuokko Hovatta. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Forever Young Helsingin kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

---