Ensikorvallinen Bossladya

Eilen perjantaina Jyväskylän kaupunginteatteri piti Paviljongissa avoimen pressitilaisuuden aiheena tulevan kauden musikaali Bosslady. Sen alkuperäisidea, sävellykset ja sanoitukset ovat Maija Vilkkumaan käsialaa. Käsikirjoituksen Vilkkumaa on tehnyt yhdessä Eeva Konnun ja Satu Rasilan kanssa. Rasila myös ohjaa musikaalin. Kontu vastaa musiikin sovituksesta ja musiikkidramaturgiasta.

Vasemmalta Bossladyssa esiintyvät Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijät Sami Ulmanen, Anna-Maija Oka ja Saara Jokiaho sekä Maija Vilkkumaa.
Kuva: Jiri Halttunen

Jo saapuessani paikalle huomasin, että ulko-ovella oli oikein jonoa. Kun kansa sitten pääsettiin sisälle, istumapaikat tulivat nopeasti täyteen ja taittotuoleja piti tuoda lisää. Väkeä oli kymmenittäin. Mukana oli kaikenikäisiä osallistujia. Muutama näyttelijä kommentoi jälkeenpäin, että ikinä ennen ei ole ollut tuollaista yleisömäärää pressitilaisuuksissa. Bosslady siis selvästi kiinnostaa!

Väkeä kuin pipoa kuulemassa Maija Vilkkumaata esittelemässä Bossladya.
Kuva: Jiri Halttunen

Tilaisuuden avasi teatterinjohtaja Marietta Kunnas, joka esitteli Maija Vilkkumaan. Maija kertoi rakastavansa amerikkalais-anglikaanisia suuren tarinan komediallisia Broadway / West End -musikaaleja. Hän taustoitti tehneensä vuonna 2017 radiomusikaalin nimeltä Mä halusin olla suffragetti, josta tämän teatterimusikaalin tekeminen sai alkunsa. Kapellimestari Eeva Kontu oli kuullut radiomusikaalin ja kannusti Maijaa tekemään teatterimusikaalin. Eeva yhytti mukaan myös Satu Rasilan, joka on Turun Kaupunginteatterin dramaturgi. Tämän naisvoimakolmikon yhteistyönä syntyi Bosslady, jota on kirjoitettu niin Helsingissä, Turussa kuin Lontoossakin.

Maija vertasi, että "musikaali on kuin pop-kappale; sen muoto on vastaansanomaton, sillä pystyy kertomaan isojakin asioita, se kohtaa kuulijan runsaana ja sydämeenkäypänä - mutta kuitenkin helppona vastaanottaa."

Maija Vilkkumaa kertoo Bossladyn tekemisestä.
Kuva: Jiri Halttunen

Kun Maija ja muut tekijät olivat miettineet, missä musikaalin kantaesitys voitaisiin pitää, he ottivat yhteyttä Marietta Kunnakseen joka innostui välittömästi. Maija kehui muutenkin, että Jyväskylä on iso musiikkikaupunki ja Lutakko on Tavastian ohella hänen suosikkikeikkapaikkansa. Jyväskylässä on paljon erilaisia musiikkikerrostumia ja Maija viihtyy täällä. Hän hehkutti myös, että Jyväskylän kaupunginteatterissa on kovatasoisia laulajia ja näyttelijöitä sekä korkeatasoinen kapellimestari Lasse Hirvi - joka on tämänkin musikaalin kapu.

Seuraavaksi kuultiin radiomusikaalin nimikappale Mä halusin olla suffragetti Maijan laulamana. Aluksi hän säesti itseään kitaralla, mutta kesken kappaleen pyysi myös Lassen mukaan soittamaan koskettimia. Kuorona mukaan tulivat musikaalin pääosissa esiintyvät Saara Jokiaho, Anna-Maija Oka ja Sami Ulmanen.

Bossladyn ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Satu Rasila.
Kuva: Jiri Halttunen

Seuraavaksi puheenvuoron sai Satu Rasila, joka on Bosslady-musikaalin ohjaaja sekä toinen käsikirjoittaja. Hän kertoi musikaalin juonesta ja totesi, että on aina juhlapäivä kun uusi kotimainen musikaali saa kantaesityksensä. Hän esitteli työryhmän ja näyttelijät. Musikaalissa lavalla on yhteensä 20 näyttelijää/tanssijaa sekä seitsemän hengen bändi. Myös Satu kehui Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijöiden korkeatasoista musikaaliosaamista. On poikkeuksellista, että musikaali saadaan roolitettua talon omin voimin ilman, että siihen tarvitsisi etsiä vierailijoita. Satu painotti, että toivoisi myös Jyväskylän kaupungin päättäjien oivaltavan teatterinsa tason ja arvostavan sitä. (Bloggaajan lisäys: Jyväskylässähän on tehty kovia leikkauksia kulttuurin rahoituksesta, eikä kaupunginteatterikaan ole niiltä välttynyt.)

Seuraavaksi kuultiin kappale nimeltä Aukioita. Se on Maijan kertoman mukaan Bosslady-musikaalin "lopputekstikappale" - jos musikaalissa lopputekstejä olisi. Sen esittivät Saara Jokiaho, Anna-Maija Oka ja Sami Ulmanen säestäjänään koskettimissa Lasse Hirvi. Kappale oli aivan uusi, mutta helposti sen tunnisti olevan aitoa Maijaa - olen minäkin hänen musiikkiaan vuosikausia kuunnellut.

Vasemmalta Bossladyssa esiintyvät Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijät Anna-Maija Oka, Sami Ulmanen ja Saara Jokiaho.
Kuva: Jiri Halttunen

Seuraavaksi puhui teatterin markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi, joka kertoi, että musikaalin syksyn liput on nostettu samana päivänä myyntiin. Musikaalin ensi-ilta on 28.9., ennakko edeltävänä iltana. Tuolloinhan teatteri on muuttanut evakkoon Paviljongin tiloihin, pois peruskorjausremontin tieltä. Lokakuun esityksiin on 8.3. alkaen kahden viikon ajan tarjolla aikaisen ostajan early bird -tarjouksia. Esityskausi kestää koko esitysvuoden eli keväälle 2025 saakka.

Maija Vilkkumaa, Jouni Huhtaniemi ja Lasse Hirvi.
Kuva: Jiri Halttunen

Jouni jututti vielä Lassea ja Maijaa musikaalin musiikkia koskien. Lasse kertoi, että tässä musikaalissa muusikoita ei piiloteta orkesterimonttuun, vaan bändi on orgaaninen osa esiintymistä, näkyvissä lavan takaosassa. Lasse kuvaili, että musiikissa on sekä rankkoja grooveja että herkkiä hetkiä, monenlaista tunnelmasta toiseen. Maija iloitsi, että hänellä on Eeva Konnun kanssa ollut erittäin hyvää yhteistyötä musiikin tekemisissä. Eevahan on musiikkidramaturgi, joten hänellä on vankka tuntuma siihen, mitä milloinkin tarvitaan viestin emotionaaliseen välittämiseen. Maija sanoi, että koska tämä on moderni pop-musikaali, hän kirjoittaa musikaalin kappaleita kuin pop-hittejä. Mukana on kuitenkin poppia, rockia, glam rockia, soulia - "ja täytyyhän siellä olla ne herkät itketyskohdatkin." Maija kertoi myös, että tulossa on levy "musiikkia musikaalista Bosslady", jossa Maija itse esittää musikaalin kappaleita.

Tilaisuudessa oli hyvä tunnelma. Paikalle saapunut yleisö vaikutti todella kiinnostuneelta ja tekijät innostuneelta teoksesta.

Bosslady-musikaalin työryhmää.
Ylimpinä vasemmalta Elina Saarela, Jussi-Petteri Peräinen, Miika Laakso, Jouni Salo, Satu Rasila, Jukka Wennström ja Markus Virtanen.
Keskirivissä Tytti Vänskä, Maija Vilkkumaa, Saara Jokiaho ja Paavo Honkimäki.
Alarivissä Lasse Hirvi, Sami Ulmanen ja Anna-Maija Oka.
Kuva: Jiri Halttunen

Bosslady-musikaalin kantaesitysensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Paviljongissa 28. syyskuuta 2024. Syksyn liput ovat myynnissä. Musikaali teatterin sivuilla (linkki).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Vuonna 85 (Vantaan Näyttämö)